Kuinka minut sä löysit, oma lapseni pien,
kuinka juuri mun luokseni etsit sä tien?
Maailman tiet ovat haaraiset, risteää polut,
meitä yhdistää aika ja yhdistää solut.
Kuinka outo on aika,tuo päivien juoksu,
kuinka tuttu ja rakas sun ihosi tuoksu.
Sinun tuoksusi on viesti aikojen takaa,
sinun sukusi kuiskaus,hiljainen,vakaa.
Se, kuiskaus on silmies pohjalla palo,
kuin tähtien kirkkaasti vilkkuva valo.
Se kaipaako kauas,missä tähtöset hohtaa
esiäidit,esi-isätkin unessa kohtaa?
Sinä pieni ja hauras,miten tiesit sä tulla,
onko matkastas muistikuvia sulla?
Meiltä aikuisilta on unhossa reitti,
tämän elämän opit sen tieltänsä heitti.
Nuku,lapseni,rauhassa-minä liikaa kai kysyin.
Vauvana itsekkin äidille vaiti mä pysyin.
Lauri Lehtinen